maanantai 27. huhtikuuta 2015

#101 Ursula ja Cindi sisällä

Kaikki poikaset ovat lähteneet jo uusiin koteihin, joten kiitos kaikille jotka seurasivät poikasten elämää tähän asti, mutta tästä jatketaan Cinderellan "Cindin" ja muiden puputtejen kanssa.

Ursula ja Cindi pääsivät tänään sisälle pomppimaan. Molemmilla oli hauskaa vaikka Ursulan aika kuluikin pääosin vain makoiluun. Ursula kun ei jaksa liikkua XD Cindi on myös ottanut mallia äitinsä makoilusta, kuten kuvista huomaa ;D














tiistai 14. huhtikuuta 2015

#100 Cinderella ulkona

Cinderellan eli Cindin kanssa oltiin tänään ulkoilemassa uusissa valjaissa. Hyvin jo päälle mahtuvat vaikka onkin vielä pikkuinen. Useampana päivänä valjaisiin totuteltiin myös herkkujen avuin, mutta eipä neiti valjaista välittänyt, vaikka päällä olikin.

Muista vaaveista Dumbo on lähtenyt jo uuteen kotiin ja kaksi seuraavaa lähtevätkin jo ensi viikolla.
Voi että kun aika on mennyt nopeasti :D






keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

#99 Jo yli 7 viikkoa!

Että nämä viikot on mennyt nopeasti ja vauvat lähteekin pian jo uusiin koteihin. Kaksi on menossa kaverille ja näistä tuleekin hänen ekat pupunsa. Katsotaan jos hän jaksaa perustaa niistä blogin :D Kahdelle muullekkin on löytynyt jo koti ja yksi jääkin meille. Kyselyitä on tullut kyllä paljon. Mutta pidemmittä puheitta saanko esitellä:

King Simba "Simba"
Km japsi vk
Uros

Peter Pan "Pete"
Madagascar vk
Uros

Dumbo
Luonnonharmaa vk
Uros

Prince Charming "Uljas"
Luonnonharmaa
Uros

Cinderella "Cindi"
Chinchilla vk
Naaras
(jää meille)

#98 Mainostan arvontaa!


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

#97 Näyttely Seinäjoki 28.3.15

Näyttelyissä tuli siis lauantaina käytyä ja hauska päivä olikin :) Mukaan lähtivät kaverit Vilma, Jensku ja aino kaneineen. Näyttely järjestettiin Seinäjoella Mega keskuksessa. Näyttelypäivä kului nopeasti kauppakeskuksessa kierrellen ja hyvä juttu oli se että näyttely oli Mustin ja mirrin liiketiloissa, joten Musti ja Mirri oli ihan vieressä. Sieltä ostin kaneille herkkuja ja meille jäävälle Cinderellalle vauvavaljaat. 

Kaikkien kanit sijoittui aivan mahtavasti! Vili nappasi tällä kertaa 94,5 pistettä :) Aika moni kavereidenkin kaneista sai 94,5 tai 94 pistettä. Päivän paras kani oli kuitenkin kaverini Vilman kani Taneli joka nappasi 96,5 pistetta! Aivan huikeet pisteet ja voitti kaikki kanit. Näyttelyissä ja myös pukukisa ja Vilin puin prinsessaksi♥ Vili tuli toiseksi ja Onnimanni (kaverin kani) kolmanneksi kuningaspuvullaan. Vili voitti herkkutankoja ja ruokaa. Vili sai myös hyvät tassut palkinnon eli ruokaa :D

Näyttelyissä oli myös joku koirakehä. Siellä ei silloin koiria ollut mutta päästettiin kanit sinne rallittamaan. Vilin kanssa samaan aikaan oli yhteensä 8 naaraskania. Vili puhdisti kaikkien silmät, kuten Vili aina tekee :D Kaikki kanit nauttivat yhdessäolosta. Kiitos myös teille muutamalle tytölle jotka tulivat yhteiskuvaan minun ja Vilin kanssa. Mukava nähdä teitä :)