Kanin kokoisia unelmia: Mitä oikein tapahtui?

Ajattelin nyt vähän avata täällä bloginkin puolella tätä asiaa mikä tapahtui viime perjantaina. Cindi nukkui siis pois perjantaina iltapäivällä ihan yllättäen. Kaikki kanit olivat siis pihahäkeissä, Vili ja Ursula isommassa ja Cindi pienemmässä. Itse olin hiomassa uutta kaninkoppia ja kun sain sen hiottua, niin päätin mennä katsomaan onko kaneilla kaikki ihan ok. Kävelin kanihäkeille ja huomasin heti, että jotain on pielessä, kun näin Cindin makaavan häkissään. Juoksin äkkiä häkkiin itku kurkussa ja tarkistin kanin ympäriinsä ja totesin, että se ei hengitä enää. Tutkin koko kanin joka puolelta, mutta ei merkin merkkiä mistään. Ruohon korsi sillä oli suussaan ja siitä päättelin, että se oli ollut juuri syömässä. Se oli myös virtsannut alleen ennen kuin sydän petti. Cindi oli vielä lämmin kun sen löysin, eli oli menehtynyt ihan äskettäin. Häkistä ei myöskään löytynyt mitään. Muut kanit olivat ihan rauhallisia ja päättelin myös siitä, että häkillä ei olisi voinut koira tai mikään muukaan eläin käydä pelottelemassa, sillä itse olin myös ulkona ja olisin kuullut jos esim. koira olisi käynyt siellä. Muuta selitystä tapahtuneelle en keksinyt muuta kuin sydänkohtaus tai joku muu äkillinen kuolema. Menin Vilin ja Ursulan häkkiin Cindi sylissäni ja laskin sen maahan. Vili ja Ursula tulivat molemmat nuuhkimaan ja huomasivat myös tilanteen ja sen mitä oli tapahtunut. Etsin pahvilaatikon, laitoin sinne heinää ja kukkia ympärille ja laskin pienokaisen sinne. Iskä alkoi heti kaivamaan hautaa töistä tultuaan ja sen jälkeen laskin Cindin haudan lepoon ja hyvästeltiin se koko perheen voimin.♥

Cindi oli oikein ihana ja ihmisrakas kani. Vaikka se ei muiden kanien kanssa oikein juttuun tullut, niin silti se jaksoi joka päivä olla yhtä iloinen, vaikka yksin asuikin. Sen murrosikä oli pitkä ja aika raskas minulle, sillä osasi se olla myös erittäin vihainenkin, mutta siitäkin selvittiin. Se nautti aurinkoisista illoista juosten muiden kanssa ulkona ympäri kanilaa ja ainakun mamman silmä vältti niin aina vaivihkaa livistettiin myös rajan toisella puolen käymään.:D Cindi oli myös aivan uskomaton näyttely kani! Joka ikinen kerta se yllätti minut näyttelyissä aina vain uudestaan ja sulatti tuomarien sydämet. Monissa näyttelyissä se oli PPK 2 ja tavoitteemme oli vielä jossain näyttelyssä saada se PPK 1 sija, mutta sitä tavoitetta emme ehtineet täyttämään. Ilta ja aamu ruokinnat olivat sen suosikki hetkiä päivässä. Se juoksi häkkiä edes takaisin ja häntä vispasi samalla kovaan tahtiin. En ole itse ikinä nähnyt, että kanikin osaa vispata häntää puolelta toiselle kovaa vauhtia samalla tavalla kuin koira :D Cindi jaksoi olla aina iloinen, vaikka pitkän koulupäivän tai tallipäivän jälkeen saavuin myöhemmin kotiin. Aina kanilaan astuessani se juoksi vastaan ja tunki päänsä häkin raosta, jos oli häkissä ja pyysi otsarapsutuksia. Viimeiset päivät se eli iloisena, onnellisena ja tunsi itsensä rakastetuksi.♥ Itselleni todella kova paikka, koska olihan se oma kasvatti ja kaunis väritykseltään ja luonteeltaan. Itse sen pienestä asti kasvatin kauniiksi kääpiölupaksi ja koettiin niin paljon yhdessä. Nyt on suuri osa mun elämästä ja kanilasta poissa. Tekee joka kerta kipeää mennä kanilaan, kun näkee yhden häkin haikailevan tyhjyyttään ja hiljaisuuttaan. Käyn joka päivä katsomassa ja muistelemassa tätä pientä neitiä hänen omalla haudallaan ja kertomassa miten rakas se itselleni oli. Sillä on paikka meidän kaikkien sydämissä ja se tietää meidän rakastavan sitä edelleen yhtä paljon kuin ennenkin.♥